Kerrostalojen korjaamisen ideat kiinnostivat Korjausrakentaminen-tapahtumassa

Arkkitehtiopiskelijoiden ehdotukset kerrostalojen korjaamiseksi kiinnosti yleisöä Korjausrakentaminen 2020 -tapahtumassa, joka pidettiin 28.1.2020 Helsingissä.
Messutapahtumassa julkistettiin Kerrostalon korjauksen kilpailun tulokset ja voittajatyöt olivat nähtävillä Julkisivuyhdistyksen osastolla.

Kilpailun voitti nimimerkki KUMU, tekijöinä Anni Jäntti, Venla Kotilainen ja Veera Saastamoinen Tampereen yliopiston (TAU) arkkitehtuurin yksiköstä.
Toisen palkinnon sai nimimerkki ”SUSHI”, tekijöinä Iida-Marja Kari ja Juho Kekkonen Oulun yliopiston arkkitehtuurin yksiköstä.
Kolmas palkinto meni nimimerkille ”PIKI”, tekijöinä Anniina Bitter ja Oona Hynninen, Oulun yliopiston arkkitehtuurin yksiköstä.
Lisäksi jaettiin yksi kunniamaininta nimimerkille ”METSÄN REUNASSA”, tekijöinä Rosaliina Järvinen ja Meea Tikkanen Oulun yliopiston arkkitehtuurin yksiköstä.
Kilpailun tulokset julkisti palkintolautakunnan jäsenenä toiminut arkkitehti Pekka Heikkinen Aalto-yliopistosta.
Julkisivuyhdistys juhlii tänä vuonna 25-vuotista taivaltaan. Yhdistyksen toimintaa tilaisuudessa esitteli puheenjohtaja Toni Pakkala.

Kuvassa palkintolautakunnan jäsen Pekka Heikkinen ja Julkisivuyhdistyksen puheenjohtaja Toni Pakkala (takana vasemmalta lukien), Rosaliina Järvinen (vas.), Iida-Marja Kari, Juho Kekkonen, Anniina Bitter, Oona Hynninen, palkintolautakunnan jäsen Maritta Koivisto, kaavoitusarkkitehti Helena Ylinen Hämeenkyrön kunta, Anni Jäntti (eturivi oik), Veera Saastamoinen ja Venla Kotilainen.


Uusia ideoita perinteisten lähiötalojen korjaamiseen

Opiskelijoiden ideointikohteena oli kaksi Kirkkokatu 14-16:ssä Hämeenkyrön Kyröskoskella sijaitsevaa asuinkerrostaloa. Hämeenkyrön Asunnonhankinta Oy:n omistamat talot on rakennettu 1970-luvulla.
– Palkitut työt on tarkoitus laittaa alkukevään aikana esille Hämeenkyrön kunnassa, jotta kuntalaiset ja esimerkiksi kiinteistöyhtiöiden ja rakennusalan edustajat sekä kunnan luottamushenkilöt voivat tutustua hienoihin ehdotuksiin, kaavoitusarkkitehti SAFA YKS-305 Helena Ylinen Hämeenkyrön kunnasta kertoo.
Kerrostalon korjauksen suunnittelukilpailu on Julkisivuyhdistys ry:n rahoittama perinteinen korjausrakentamisen ideakilpailu Aalto-yliopiston, Tampereen yliopiston ja Oulun yliopiston arkkitehtikoulujen opiskelijoille.
Vuosittaisen kilpailun tarkoitus on tuottaa korkeatasoisia, monipuolisia ja toteuttamiskelpoisia ideoita 1960–1980-luvuilla rakennettujen lähiökerrostalojen julkisivujen energiakorjauksiin sekä hissien ja lisäkerrosten rakentamiseen.
Kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2002. Tämä kilpailu oli järjestyksessään 12. kerta.

Pekka Heikkinen Aalto-yliopistosta esitteli kilpailun tulokset. Arkkitehtiopiskelijoille suunnattu Kerrostalon korjauksen ideakilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2002.

Ajankohtaista asiaa korjausrakentamisen saralta

Korjausrakentaminen 2020 – tapahtumassa vieraili yhteensä 1 133 kävijää. Tapahtuma on suunnattu esimerkiksi korjausrakentamisen rakennuttajille, urakoitsijoille, suunnittelijoille sekä taloyhtiöiden päättäjille ja isännöitsijöille.
Julkisivuyhdistyksen osastolla keskusteltiin päivän aikana mm. lisäkerrosten rakentamisesta, millä perusteella myös arkkitehtiopiskelijoiden ehdotukset kiinnostivat montaa taloyhtiökävijää.
Opiskelijat olivat miettineet, miten korjata julkisivua ja uudistaa kellarikerrosta sekä piha-aluetta. He olivat etsineet ratkaisua myös toisen talon korottamiseksi arkkitehtonisesti laadukkaalla ja kustannustehokkaalla lisärakentamisella.
Yhdistyksen osastolla haettiin neuvoja myös erilaisiin julkisivukorjaamisessa koettuihin kysymyksiin ja ongelmatilanteisiin.
Korjausrakentaminen 2020 -tapahtuma oli hyvä tilaisuus tutustua korjausrakentamisen palveluihin ja tuotteisiin, joita yritykset esittelivät osastoillaan.
Ohjelmalavalla pidetyissä esitelmissä käsiteltiin muita taloyhtiöiden korjaushankkeisiin liittyviä aiheita, kuten miten vältetään yli- tai alikorjaaminen taloyhtiöiden remonteissa. Tilaisuudessa julkistettiin myös Vuoden 2019 Putkiremontti-kilpailun tulokset.

Julkisivuyhdistyksen osastolla hallituksen jäsen Tomi Hautakangas (vas.) ja puheenjohtaja Toni Pakkala.

Ladattavat tiedostot (painokelpoiset kuvat) palkintojenjakotilaisuudesta:

JSY_Kuva_1
Kuvassa palkintolautakunnan jäsen Pekka Heikkinen ja Julkisivuyhdistyksen puheenjohtaja Toni Pakkala (takana vasemmalta lukien), Rosaliina Järvinen (vas.), Iida-Marja Kari, Juho Kekkonen, Anniina Bitter, Oona Hynninen, palkintolautakunnan jäsen Maritta Koivisto, kaavoitusarkkitehti Helena Ylinen Hämeenkyrön kunta, Anni Jäntti (eturivi oik), Veera Saastamoinen ja Venla Kotilainen.

JSY_Kuva_2
Kuvassa  Rosaliina Järvinen (vas.), Iida-Marja Kari, Juho Kekkonen, Anniina Bitter, Oona Hynninen, Anni Jäntti (eturivi oik), Veera Saastamoinen ja Venla Kotilainen.

JSY_Kuva_3
Kuvassa professori Pekka Heikkinen Aalto-yliopiston Arkkitehtuurin laitokselta.

JSY_Kuva_4